|
Ennenkuin Nina oppi kävelemään ja puhumaan, hän lauloi jo täyttä häkää. Jo 5-vuotiaana Nina oli mukana ensimmäisissä levytyksissään
- Hopoti hopoti 1977 (Lastenlevy) Irma, Maija ja Lapset
- Inkkareita ja länkkäreitä 1977 (Lastenlevy) Irwin Goodman ja lapset
Nina aloitti koulunkäyntinsä Lontoossa ja muutti takaisin Suomeen 10-vuotiaana. Lukion jälkeen hän opiskeli laulunopettajaksi Oulunkylän pop/jazz-konservatoriossa 1992 - 1997. Nina Tapio on monipuolinen musiikin ammattilainen. Hän on solisiti, taustalaulaja, laulunopettaja, musikaalinäyttelijä ja säveltää myös itse omia kappaleita.
Lapsuuden ystävänsä Hanna-Riikka Siitosen kanssa Nina Tapio perusti yhtyeen Taikapeili vuonna 1994 jonka ensimmäinen sinkku "Jos sulla on toinen" oli suuri radiohitti ja ensimmäinen albumi möi tuplaplatinaa. Taikapeili tuotti albumit:
Suuri salaisuus (1994)
Nähdään taas - moi! (1995)
Nukahda, jos uskallat (1999)
Adiemuksen keulahahmo, Karl Jenkins, tuli Suomeen vuonna 1997 ja kuuli Anna-Mari Kähärän kokoamaa ryhmää. Hän ihastui kovasti suomalaisten laulajien ammattitaitoon ja on siitä saakka käyttänyt konserteissaan heitä. Adiemuksen mukana Nina on keikkaillut mm. Espanjassa, Belgiassa, Saksassa, Englannissa ja Japanissa. Nina Tapio on mukana seuraavilla Adiemuksen levyillä
- Adiemus III: Dances of time (1998)
- Adiemus V: Vocalise (2003)
Nina Tapio on myös esiintynyt muiden artistien kanssa yhdessä. Studiotaustoja Nina on laulanut yli 500 kappaleeseen, mm. Kirkalle, Aki Sirkesalolle, Jari Sillanpäälle, Arja Korisevalle, Geir Rönningille, Kari Tapiolle, Matille ja Tepolle, Einille, Meiju Suvakselle, Fredille, Pate Mustajärvelle jne. V. 2000 Nina oli mukana Kirkan "Suuri hetki" - kiertueella ja vuonna 2003 hän oli mukana Tomi Metsäkedon "Notte d'Amore"-kiertueella. Nina on myös tuurannut sopraanoa lauluyhtyeessä "Rajaton" useaan otteeseen. Keväällä 2005 Nina oli laulamassa taustoja Geir Rönningille Euroviisuissa Kiovassa.
Duettoja Nina on levyttänyt seuraavasti:
- "Ethän käänny pois" Tomi Metsäketo ja Nina Tapio (2003)
- "My one and only love" Geir Rönning ja Nina Tapio (2005)
- "Jotain jää" Mikko Leppilampi ja Nina Tapio (2005)
Ninan työhistoriaan kuuluu myös elokuvamusiikin laulamista:
sekä piirrettyjen että elokuvian dubbaamista, mm.: Pieni merenneito (Ariel), Toy Story 2 (Jessie), Egyptin prinssi, Seikkailujen Camelot, Karvinen ja Riemukupla.
Nina Tapio on esiintynyt runsaasti myös musikaaleissa:
- "Me and my girl" - Svenska teatern (1997)
- "Les Miserables" (Eponine) - Helsingin Kaupungin Teatteri (1999)
- "Grease" (Rizzo) - Peacock, Helsinking Kaupungin Teatteri (2002)
- "Stand by Me" - Helsingin Kaupungin Teatteri (2003)
- "Astoria" (Eva) - Lahden Kaupungin Teatteri (2003)
- "Miss Saigon" (Ellen) - Helsingin Kaupungin Teatteri (2004)
- "Tänä iltana Jukka Leisti" - Tampereen teatteri (2005)
- "Let's go Casino-show" - Helsingin Grand Casino (2005)
Viimeisin uran laajennus suuntautuu esiintymislavan toiselle puolelle kun Nina toimii yhtenä Idols 2008 -kilpalun tuomareista.
|
|
|
|