Treeniä!!
Juuri päättymässä kolmen päivän PA-treenit Jari Sillanpään ja AiA:n kiertuetta varten! Ollaan treenattu meidän olohuoneessa, sanotaanko näin että suhteellisen ahdasta on ollut! Mutta todella hyvä fiilis on nyt, kyllä me konsertti saadaan kasaan sunnuntaiksi. Kannattaa ehdottomasti tulla jonnekin päin kuuntelemaan. Joulukuusta tulee aika kiireinen mutta tämän porukan kanssa ei harmita yhtään olla!
Uutena vuonna esiinnymme senaatintorin Uudenvuoden televisioinnissa, noin klo 23 lähtien. Siis AiA ja myös Jari.
Leave a Reply